Mikä on taidemuseoiden eettinen vastuu teoshankinnoissa?

Miksi eri valtioilla on erilaiset edellytykset sopeutua ilmastonmuutokseen?

Miksi työn prekarisaatio voi johtaa naisen aseman kurjistumiseen?

Millaisia kolonialistisia piirteitä liittyy ympäristöongelmien ratkaisuun kehitettyihin teknologioihin?

Idän ja lännen välissä: kaksi liittoutumattomuuden tulkintaa

ONERVA ALANEN

Artikkelin tarkoituksena on pohtia miten liittoutumattomat valtiot1, tässä tapauksessa Sitoutumattomien maiden liike ja puolueeton Suomi, näkivät oman paikkansa kylmässä sodassa Sitoutumattomien maiden liikkeen syntyvuonna 1961. Artikkelin rajoitetun tilan vuoksi analysoin dokumentteja ja puheita pelkästään vuodelta 1961. Kiinnitän erityistä huomiota syyskuussa 1961 järjestetyn Belgradin Sitoutumattomien maiden konferenssin ja sitä edeltäneen kesäkuussa Kairossa pidetyn valmistelevan konferenssin loppujulistuksiin sekä Suomen kohdalta ulkoasianministeri Ralf Törngrenin artikkeliin Suomen puolueettomuudesta edelleen toiminnassa olevan Foreign Affairs –lehden heinäkuun 1961 numerossa. Nämä kaksi tekstilähdettä eroavat tavoitteiltaan ja syntytavoiltaan. Belgradin loppujulistus oli monen valtion kompromissi, joka ei edusta yhdenkään yksittäisen valtion mielipidettä, Törngrenin kirjoitus taas on yksittäisen henkilön, tosin tässä tapauksessa valtion ylimmän ulkopoliittisen johdon edustajan, yksittäistä valtiota koskettava teksti. Lisäksi olen käyttänyt Belgradin konferenssin puheita, jotka on koottu teokseen The Conference of Heads of State or Government of Non-Aligned Countries, Belgrade, September 1-6, 1961.2

Molemmille teksteille yhteistä on se, että ne on suunnattu laajalle kansainväliselle yleisölle, ja niiden yhtenä tehtävänä on kuvailla ja oikeuttaa liittoutumattomien valtioiden ulkopolitiikkaa. Törngrenin mukaan Suomen ulkopolitiikkaa oli usein pidetty outona ja paradoksaalisena ja hän nimeää tämän yhdeksi syyksi artikkelin kirjoittamiseen.3 Artikkeli on painetusta Ulkopoliittisia lausuntoja ja asiakirjoja -sarjasta löytyvä ensimmäinen kokonaan Suomen puolueettomuuden sisältöön ja oikeuttamiseen keskittyvä teksti. Sitoutumattomien maiden ensimmäinen konferenssi Belgradissa 1961 oli vielä yksittäistapaus. Belgradin tapahtumat johtivat sittemmin institutionalisoituneen ja laajentuneen Sitoutumattomien maiden liikkeen syntyyn, mutta Belgradin aikaan liikkeen syntyminen ei ollut vielä itsestään selvää.4 Aikaisemmin Belgradissa kokoontuneet maat olivat tavanneet pienemmissä ryhmissä tai afroaasialaisen yhteistyön5 merkeissä. Belgrad oli ensimmäinen sitoutumattomien virallinen kokoontuminen ja sellaisena sen dokumenttien tutkiminen on erityisen mielenkiintoista. Belgradissa ja sitä edeltäneessä saman vuoden Kairon Belgradia valmistelevassa konferenssissa sitoutumattomat ensimmäisen kerran määrittelivät oman asemansa kylmän sodan maailmassa.

Kylmän sodan maantieteessä ei ole niinkään kyse siitä missä valtiot reaalisesti sijaitsivat vaan maailmankuvan rakentamisesta. Kylmän sodan rajat olivat maantieteellisen lisäksi ideologisia, kulttuurisia, poliittisia, taloudellisia ja sotilaallisia. Kaksi merkittävintä kylmän sodan aikana muodostunutta jakoa olivat itään ja länteen jaettu poliittinen maantiede ja etelään ja pohjoiseen jaettu taloudellinen maantiede. Kahden blokin ideologisessa kamppailussa ei usein tuntunut olevan tilaa muille vaihtoehdoille, mutta sekä sitoutumattomat että Euroopan puolueettomat valtiot pyrkivät paitsi pitämään kiinni liittoutumattomuudestaan, myös saamaan sille yleisen mielipiteen tuen.

Kylmän sodan puolueettomat ja sitoutumattomat valtiot

Perinteisessä kylmän sodan kertomuksessa vastakkain ovat kaksi supervaltaa, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Kylmän sodan loputtua ja arkistojen avauduttua Neuvostoliiton todellinen supervalta-asema on muuten kuin sotavoimien osalta asetettu kyseenalaiseksi, mutta mielikuvissa se oli Yhdysvaltain ykköskilpailija ja sekä sotilaallinen että ideologinen uhka. Kansainvälisissä suhteissa toisen valtion vahvuuden arviointi on aina enemmän tai vähemmän mielikuvien varassa. Supervaltojen ympärille muodostui liittolaisjärjestelmä, jonka selvimmäksi ilmentymäksi tulivat sotilasliitot NATO ja Varsovan liitto. Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton ympärille kokoontuneita blokkeja kutsuttiin yleisesti itä- ja länsiblokiksi. Osa valtioista jäi mahdollisista hyödyistä huolimatta kuitenkin mieluiten blokkien ulkopuolelle.

Ennen kylmää sotaa puolueettomuus oli harvan valtion pysyvä ulkopolitiikan muoto, sen sijaan se liittyi useimmiten tasapainotuspolitiikkaan ja johonkin tiettyyn konfliktiin.6 Kylmä sota muutti puolueettomuuden luonnetta ja lisäsi pysyvästi puolueettomien valtioiden määrää huomattavasti. Puolueettomuuden taustalla vaikutti esimerkiksi pitkä puolueettoman ulkopolitiikan historia kuten Sveitsillä ja Ruotsilla, Itävallan tapauksessa toisen maailmansodan rauhansopimuksen vaatimukset tai Suomella maantieteellinen asema. Sitoutumattomilla mailla syinä voi pitää esimerkiksi pelkoa itsemääräämisoikeuden tai jopa itsenäisyyden menettämisestä tai liittoutumisen näkeminen taloudellisesti tai sotilaallisesti huonompana vaihtoehtona. Aluksi Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kumpikaan eivät halunneet hyväksyä ajatusta liittoutumattomana pysymisestä vaan pitivät sitä opportunismina.7 1960-luvulla suhtautuminen muuttui käytännöllisemmäksi. Puolueettomuus nähtiin parempana kuin vastapuolen tukeminen.8 Tiiviin kaksinapaisen asetelman aikana suurvalloille on mielekkäämpää pitää sitoutumattomat valtiot sitoutumattomina kuin päästää ne toiseen blokkiin.9

Sitoutumattomia ja puolueettomia valtioita käsitellään yleensä erillään toisistaan ja niiden ulkopoliittisten suuntausten katsotaan olevan liian erilaisia niiden rinnastamiseksi. Aasian ja Afrikan suurimmaksi osaksi siirtomaamenneisyydestä itsenäistyneet valtiot olivat useimmiten taloudellisesti heikkoja ja niistä monien rajat keinotekoisia ja historia yhtenäisenä alueena nuorta. Euroopan puolueettomat valtiot olivat Pohjois- ja Keski-Euroopassa sijaitsevia pieniä, mutta pitkälle teollistuneita valtioita, jotka olivat saaneet itsenäisyytensä viimeistään ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja olleet olemassa kulttuurisina yksikköinä jo sitä ennen. Liittoutumattomuus ja suurvaltojen konfliktien ulkopuolella pysyminen olivat kuitenkin sekä puolueettomien että sitoutumattomien valtioiden ulkopolitiikkaa. Kaikki liittoutumattomat valtiot toimivat samassa kansainvälisessä yhteisössä ja pyrkivät vaikuttamaan sen toimintaan ja pelisääntöihin, vahvistamaan omaa asemaansa sekä hakemaan hyväksyntää ulkopoliittiselle valinnalleen. Lisäksi on mielenkiintoista vertailla miten sitoutumattomat ja puolueettomat valtiot pyrkivät samaan statukseen varsin erilaisin keinoin.

Yksi merkittävä keino liittoutumattomille maille tunnustuksen hakemiseen ja oman asemansa ja arvostuksensa nostamiseen oli julkinen poliittinen retoriikka. Sen avulla pyrittiin vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen. Puolueettomuus ja sitoutumattomuus olivat ulkopoliittisia suuntauksia ja siten tiiviisti yhteydessä kansainväliseen systeemiin. Laajalle yleisölle tarkoitettu argumentaatio vaatii sekä erityistä ymmärrettävyyttä että vaikuttavuutta.10 Olen kiinnostunut erityisesti puolueettomien ja sitoutumattomien maiden, tässä tapauksessa Suomen ja Sitoutumattomien maiden liikkeen laajalle kansainväliselle yleisölle tarkoitetuista dokumenteista ja puheista. Kaikki tässä tekstissä käsitelty lähdemateriaali on tällaista julkista, laajalle yleisölle tarkoitettua materiaalia. Esimerkiksi Belgradin dokumenttien oli tarkoitus tulla laajasti luetuksi. Konferenssin loppudokumentit lähetettiin YK:n pääsihteerille ja monille muille merkittäville valtionjohtajille.11 Varsinkin monien sitoutumattomien maiden konkreettiset vaikuttamiskeinot olivat usein vähäiset ja julkinen retoriikka myös yksi harvoja tapoja oman statuksen parantamiseen.

Kolmas maailma?

Kylmän sodan aikana puhuttiin yleisesti kolmesta maailmasta.12 Näennäisesti ensimmäiseen maailmaan kuului länsiblokki, toiseen itäblokki ja kolmanteen jaon ulkopuolella olevat maat. Tällaisenaan kolmas maailma sopisi terminä kuvaamaan sekä puolueettomia että sitoutumattomia valtioita. Käytännössä Euroopan puolueettomia valtioita ei laskettu kolmanteen maailmaan. Jaottelussa olikin vahva taloudellinen painotus ja kolmanteen maailmaan kuuluivat lähinnä entiset siirtomaat ja niihin verrattavassa tilanteessa olevat valtiot. Esimerkiksi Jugoslaviaa pidettiin eurooppalaisena kommunistivaltiona eikä sitä yleensä mielletty kolmannen maailman osaksi, vaikka maa kuului Sitoutumattomien maiden liikkeeseen. Toisaalta kolmanteen maailmaan katsottiin usein kuuluvaksi myös blokkisitoutuneita valtioita13.

Kolmas maailma -termiä ei voikaan ongelmattomasti samaistaa blokkien ulkopuolisten valtioiden yläkäsitteeksi. Kolmas maailma terminä tuo kuitenkin hyvin esille sen että kylmän sodan aikana vaikutti idän ja lännen ideologisen sodankäynnin ja liittoumien lisäksi toinenkin merkittävä jako, dekolonisaation vahvistama jako rikkaaseen ja teollistuneeseen pohjoiseen ja köyhään etelään. Dekolonisaatioksi kuvataan tapahtumaketjua missä siirtomaajärjestelmä purkautui moninkertaistaen maailman valtioiden lukumäärän. Sitoutumattomien maiden syntyvuosi 1961 osui dekolonisaation huippukohtaan. Pelkästään vuonna 1960 16 uutta Afrikan valtiota liittyi YK:hon.14 Dekolonisaatio näkyykin voimakkaasti sitoutumattomien maiden retoriikassa antikolonialistisena painotuksena ja itsenäisyysliikkeiden tukemisena. Erityisesti 70-luvulla etelä-pohjoinen -kysymykset ja ennen kaikkea uuden kansainvälisen talousjärjestelmän (New International Economic Order) ajaminen nousivat Sitoutumattomien maiden liikkeen merkittävimmäksi tavoitteeksi.15 1961 liikkeen hakiessa vielä muotoaan taloudelliset kysymykset olivat kuitenkin vielä verraten pienemmässä asemassa ja etelä-pohjoinen -kysymyksiksi laskettavat teemat liittyivät lähinnä antikolonialismiin.

Asema kansainvälisessä yhteisössä

Tässä luvussa on kolme pääkysymystä. Ensiksi selvitän, mitä puolueettomuudella tai sitoutumattomuudella oikeastaan tarkoitettiin. Suomen dokumenteissa puolueettomuus –sanaa käytetään usein ja sen sisällöstä puhutaan vaikkei sitä kovin laajasti avatakaan. Sitoutumattomille maille muotoiltiin Kairon valmistavassa konferenssissa 1961 kriteerit, mutta itse Belgradin konferenssissa sitoutumattomuuden varsinaisesta sisällöstä puhutaan vähän. Toinen kysymys on se, miten maat näkivät ympäröivän maailman ja erityisesti kylmän sodan blokkijaon. Viimeiseksi käsitellään sitä, millä tavoin oma rooli kansainvälisessä yhteisössä saatettiin nähdä.

Mitä sitoutumattomuus/puolueettomuus tarkoitti
Sitoutumattomien maiden 1961 Kairossa järjestetyssä Belgradin konferenssia valmistelevassa konferenssissa muotoiltiin kriteerit sille, mitä sitoutumattomalta maalta odotettiin. Sitoutumattomuuden määrittelyyn ei enää vastaavassa mittakaavassa palattu Belgradin konferenssissa ja Kairon kriteerit ovat ainoa kerta kun on näin selkeästi määritelty mitä valtioita voi kutsua sitoutumattomiksi. Kairon ensimmäisenä ehtona oli erilaisia ideologioita ja järjestelmiä noudattavien valtioiden rauhanomaisen rinnakkaiselon hyväksyminen sekä sitoutumattomuuspolitiikka. Tämäkään ei ollut kuitenkaan ehdotonta, myös pelkkä tähän suuntaan viittaava trendi riitti. Selkein ja jyrkin ehdoista oli johdonmukainen tuki siirtomaiden itsenäisyysliikkeille.16 Sotilasliitot, alueelliset puolustusliitot ja ulkomaiset sotilastukikohdat olivat kiellettyjä silloin kun ne oli tehty tai perustettu blokkipolitiikan kontekstissa. Täysin kielteinen liikkeen kanta sotilasliittoihin tai edes tukikohtiin ei ole, vaan tärkeintä on, että ne eivät ole kiinteässä yhteydessä blokkipolitiikkaan tai suurvaltakonflikteihin.17 Jommankumman suurvallan kannattaminen yksittäisessä asiassa tai kahdenvälinen puolustussopimus olivat käytännössä sallittuja.18

Kairon kriteeritkään eivät vastanneet kaikkien sitoutumattomien valtioiden mielipiteitä. Erityisesti Intia olisi halunnut laajentaa kutsuttavien määrää myös Euroopan puolueettomiin valtioihin, mutta jäi vähemmistöön.19 Myös ajankohtainen tilanne vaikutti siihen keitä kutsuttiin. Tunisia päätettiin kutsua Kairon konferenssin jälkeen, koska se oli aloittanut taistelun ranskalaisten häätämiseksi Bizertan sotilastukikohdasta ja näin vakuutti konferenssisponsorit kolonialisminvastaisuudestaan.20 Varsinaisia yhteisiä kriteerejä oli siis niukasti ja ne mahdollistivat paljon variaatiota ja poikkeustapauksia. Ainoana poikkeuksena on kenties vaatimus itsenäisyysliikkeiden tukemisesta. Kairon konferenssissa sanotaankin suoraan että sitoutumattomuutta määrittää sen joustavuus.21

Törngrenin analyysissa puolueettomuuden pääkriteerit olivat sotilasliittojen ulkopuolella pysyminen, muiden sellaisten ryhmien karttaminen joiden voi katsoa olevan suurvaltapolitiikan välineitä ja kylmän sodan kiistakysymyksiin liittyvien kannanottojen välttäminen. Viimeisestä esimerkkinä Törngren mainitsee Suomen päätöksen olla tunnustamatta kumpaakaan Saksaa pitäen molemmissa vain kaupallisia edustustoja. Törngren mainitsee Suomen rajoittaneen itse toimintaansa pitääkseen Neuvostoliiton tyytyväisenä, mikä taas mahdollisti lähentymisen lännen kanssa.22 Osaksi Suomen puolueettomuutta tulee Neuvostoliiton tyytyväisenä pitäminen. Suomi näkyy tässä kuvassa rajamaana joka joutuu tasapainottelemaan suurvaltojen intressien välillä kuitenkin pyrkien pysymään niiden ulkopuolella. Törngrenin artikkeli ei tietenkään edustanut vastaavaa konferenssin pohjalle tehtyä kutsumisen kriteerilistaa, mutta siinä kootut kolme päätekijää, erityisesti suurvaltojen eturistiriitojen ulkopuolella pysyminen, toistuvat myös muissa virallisissa kansainväliselle yleisölle tarkoitetuissa Suomen puolueettomuutta käsitelleissä puheissa ja teksteissä.23 Näiden lisäksi Suomen puolueettomuuden edellytyksenä korostetaan muiden maiden tunnustusta.24 Puolueettomuuspolitiikka tulee todeksi vasta kun muutkin hyväksyvät sen olemassaolon.

Kaikki kylmän sodan liittoumien ulkopuolella pysytelleet valtiot joutuivat enemmän tai vähemmän tulkitsemaan sitä mitä liittoutumattomuudella oikeastaan tarkoitettiin. Vaikka ne julkaisivatkin yhteisen loppudokumentin, myös sitoutumattomien maiden voi katsoa noudattavan Ralf Törngrenin lausahdusta siitä, että maailmassa tuskin on kahta samanlaista puolueetonta valtiota.25 Poikkeuksellisen asemansa takia sitoutumattomat valtiot pyrkivät kuitenkin toimimaan yhdessä eroistaan huolimatta. Toisaalta joustavuus ei ollut pelkästään sitoutumattomien ominaisuus, vaikka se näkyykin valtioiden suuren määrän ja niiden huomattavan heterogeenisyyden26 takia erityisen selvästi. Törngrenkin mainitsee että lainopillisessa mielessä tai puristien näkökulmasta Suomen puolueettomuus ei täytä vaadittuja kriteerejä.27 Koska puolueettomuus ei ollut enää väliaikainen asema joka syntyi suhteessa konfliktiin, sen sisällölle asetetut vaatimukset muuttuivat. Puolueettomuus täytyi sopeuttaa sekä osaksi pysyvää ulkopolitiikkaa että kylmän sodan poikkeuksellista tilannetta. Kolonialismin murtumisen alta itsenäistyneet uudet valtiot joutuivat yhdistämään tähän vielä sekä ulkopoliittiset että sisäpoliittiset arvovaltaongelmat, dekolonisaation herättämien odotusten luomat paineet ja taloudellisen heikkouden. Onkin oikeastaan luontevaa että puolueettomuus ja sitoutumattomuuspolitiikka olivat joustavia ja tarkkoja määritelmiä pakenevia ulkopoliittisia suuntauksia.

Suhtautuminen kylmään sotaan ja blokkijakoon
Sitoutumattomien maiden suhtautuminen blokkijakoon oli Belgradissa kategorisen kieltävä. Blokkien sanotaan olevan merkittävin este erilaisten yhteiskuntajärjestelmien rauhanomaisen rinnakkaiselon toteutumiselle.28 Sekä Kairon valmistavassa konferenssissa että Belgradissa korostetaan, etteivät sitoutumattomat halua tai voi muodostaa blokkia juuri siksi että blokkijako on jo ideana vaarallinen ja jännitteitä lisäävä. Blokkipolitiikka on erityisen moraalitonta ydinaseaikakaudella, koska sota koskettaisi koko ihmiskuntaa.29 Myös puheista lähes jokaisessa pyritään korostamaan, ettei kolmatta blokkia haluta muodostaa.

Samalla kun blokkipolitiikka ja jaettu maailma tuomitaan kestämättömänä, sille vaihtoehdoksi nostetaan sitoutumattoman alueen laajentaminen. Tässä liittoutumattomien valtioiden konkreettinen olemassaolo itsessään estää konflikteja. Sitoutumattomuus yhdistetään myös dekolonisaatioon. Sitoutumattoman alueen katsotaan laajentuvan automaattisesti kun yhä useammat siirtomaat saavat itsenäisyytensä. Sitoutumattomuutta pidetään siis luonnollisena ulkopolitiikkana entisille siirtomaille. Kolonialismin ylläpitäminen tulee rauhan ja blokkijännitteiden lieventämisen tielle.30

Sitoutumattomat pitävät itseään Suomen tapaan blokkijaon ulkopuolisina mutta eivät suostu hyväksymään sen välttämättömyyttä kansainvälisiä suhteita määrittävänä tekijänä. Suomelle taas blokkijako on fakta, jota ei kyseenalaisteta eikä siitä oikeastaan edes puhuta. Sen sijaan kansainvälisen yhteisön jännitteitä tuottavat suurvaltojen eturistiriidat, joista halutaan pysyä irti. Suomen valtion tehtävänä on pysyä erillään blokeista ja taata oman kulttuurinsa ja valtiomuotonsa jatkuminen.

Oma rooli kansainvälisessä yhteisössä
Puolueettomuudelle tai sitoutumattomuudelle pyritään rakentamaan myös jollain tavalla aktiivista ja moraalista sisältöä. Törngren korostaa, että puolueettomuus ei tarkoita Suomelle vetäytymistä kansainvälisestä yhteisöstä. Esimerkkinä tästä hän käyttää Suomen delegaation aktiivisuutta YK:ssa ja Suomen osallistumista Suezin YK-operaatioon.31 YK oli myös sitoutumattomille maille merkittävä toimintaympäristö ja normien takaaja. Belgradin konferenssin ajankohta oli jopa valittu niin, että siihen osallistuneet maat ehtisivät koordinoida yhteistyötään ennen YK:n 16. yleiskokousta.32 Monessa puheessa sanotaankin suoraan, että YK on tärkein juuri heikoille ja pienille maille.33 YK:hon viitataan myös Belgradin loppujulistuksessa useasti. YK on sitoutumattomille lisäksi argumenttien peruste ja normien takaaja: ihmisoikeusjulistus, julistus 1514 (Declaration on the Granting of Independence to Colonial Countries and Peoples), perustusasiakirja ja muut YK:n päätökset ovat perusteita sille, minkälainen toiminta on oikeutettua ja mikä ei.34 Törngren mainitsee myös Suomen yhteistoiminnasta muiden Pohjoismaiden kanssa YK:ssa mutta korostaa etteivät Pohjoismaat muodosta blokkia tai äänestä aina yhdessä. Yhteistoiminta osoittaa kuitenkin että on olemassa erityisen pohjoismainen näkökulma joka ylittää poliittiset erot maiden välillä.35 Törngren asemoi tässä Suomen puolueettomuudestaan huolimatta ennen kaikkea pohjoismaiseen viiteryhmään. Kulttuuri ja talous yhdistävät enemmän kuin ulkopoliittinen valinta.

Vaikka pienen koon tai heikkouden voisi katsoa olevan haitta valtiolle, sekä sitoutumattomat maat Belgradissa että esimerkiksi Suomi samalla aikavälillä korostavat myös itse rooliaan pieninä ja/tai heikkoina valtioina.36 Oman heikkouden tiedostamisen voi katsoa olleen retorinen strategia jonka tarkoituksena on ollut korostaa omaa erityisasemaa ja perustella sitä kautta ulkopolitiikkaa tai esimerkiksi antaa kuva siitä ettei uhkaa suuria valtioita valtapoliittisesti. Heikkoutta tai pienuutta voi käyttää perusteluna myös sille että oma ulkopolitiikka on erityisen moraalista tai rauhanomaista. Valtapolitiikka yhdistetään suurvaltoihin ja rauhanpolitiikka pieniin valtioihin joilla on eniten menetettävää. Monissa Belgradin puheissa korostetaan osallistujien taloudellisesti heikkoa tilannetta ja kyvyttömyyttä osallistua valtapeleihin.37 Todetaan, että kyse on heikoista ja alikehittyneistä maista ja myönnetään, että varsinaista poliittista tai taloudellista valtaa mailla ei ole.38 Sen sijaan korostetaan maiden moraalista voimaa.39 Moraalisuutta korostava on myös yksi tyypillisimmistä retorisista keinoista Belgradin konferenssissa, asettuminen enemmistön puolelle. Sitoutumattomat kuvaavat edustavansa retoriikassaan enemmistön mielipidettä ja ihmiskunnan omaatuntoa.40

Jo aikaisemmin tuli ilmi että sitoutumattomuudella ja puolueettomuudella oli monia tulkintoja. Siitä huolimatta että molemmat olivat suhteessa vallitsevaan kansainväliseen tilanteeseen, niille haetaan pohjaa myös historiasta ja niitä noudattavien valtioiden erityisasemasta. Törngren toisaalta sekä korostaa Suomen erityisyyttä että ihmettelee sen puolueettomuuden nimeämistä paradoksiksi tai erityistapaukseksi. Suomen puolueettomuus on Törngrenin mukaan syntynyt lähes välttämättömällä tavalla Suomen historiasta ja asemasta maailmankartalla.41 Suomen erityisaseman korostaminen ja toisaalta puolueettomuuden kuvaaminen luonnollisena seurauksena Suomen historiasta ja maantieteellisestä sijainnista on Suomen dokumenteissa ja puheissa yleinen retorinen keino. Usein esitetään myös että muissa maissa esiintyy vääriä käsityksiä Suomen puolueettomuudesta ja että niitä on korjattava.42

Myös toiset Sitoutumattomien maiden liikkeen valtionjohtajat näkivät sitoutumattomuuspolitiikkansa tulevan luonnollisesti maansa kansainvälisestä asemasta ja historiasta.43 Sekä sitoutumattomat maat että Suomi tulivat tunnetuiksi puolueettomina valtioina vasta kylmän sodan myötä. Suomi oli tosin pyrkinyt puolueettomuuteen juuri ennen talvisotaa mutta ei onnistunut saamaan tunnustusta puolueettomuudelleen.44 Molemmat ryhmät pyrkivät kuitenkin sitomaan puolueettomuuden historiaan, tärkeäksi ja luonnolliseksi osaksi valtiollista identiteettiä.

Yhteenveto

Sekä puolueeton Suomi että Belgradin sitoutumattomat maat näkivät ulkopolitiikkansa lähtevän omasta erityisasemastaan. Perusteluja haettiin ensisijaisesti ajankohtaisesta tilanteesta ja valtioiden omasta historiasta ja ympäristöstä. Sekä Suomelle että Sitoutumattomille valtioille merkittävin kriteeri oli suurvaltojen sotilasliittojen ulkopuolella pysyminen. Tämä vastaa hyvin perinteistä kuvaa puolueettomuudesta sotaan ja sotilasliittoihin liittyvänä, vaikka kylmän sodan sotilasliitot olivatkin poikkeuksellisen laajoja ja pitkäikäisiä. Suomi korosti myös suurvaltojen eturistiriitoihin puuttumattomuutta ja pyrki välttämään voimakkaita kannanottoja tilanteissa joissa se olisi voinut haitata hyviä suhteita Neuvostoliittoon tai länteen. Sitoutumattomien maiden liikkeen dokumenteissa ja puheissa ajankohtaisiin kysymyksiin otettiin huomattavasti voimakkaammin kantaa, mutta valtioiden toisistaan eroavat näkemykset tekivät yhteisten kannanottojen vaikeaksi muissa kuin antikolonialistisissa kysymyksissä. YK:n merkityksellisyys toiminta-areenana näkyy molempien argumentaatiossa. YK ja erityisesti YK:n yleiskokous olivat niitä harvoja kansainvälisiä areenoja, joilla pienet ja heikotkin valtiot pystyivät tuomaan esille mielipiteensä tasavertaisina osallistujina. Se oli myös ympäristö, jossa ne pystyivät käyttämään hyväkseen lukumäärällistä enemmistöään. Se, miten paljon yleiskokouksen päätökset todellisuudessa muuttivat asioita, on toinen kysymys.

Selvin tulos näin suppeaan aineistoon perustuvasta tekstistä on, että ne valtiot, joille puolueettomuus ja sitoutumattomuus olivat ulkopoliittisia valintoja, kokivat tulevansa väärinymmärretyksi ja näkivät tarpeelliseksi kuvailla ja perustella ulkopolitiikkaansa. Vaikka puolueettomuus on yksi kansainvälisen politiikan perustermejä, sen sisällöstä ei ollut selvää tai yksiselitteistä käsitystä muualla kuin kansainvälisessä laissa, ja harva valtio noudatti sitä tässä puhtaimmassa merkityksessä. Sitoutumattomat pyrkivät jopa luomaan uuden termin (non-alignment) puolueettomuuden (neutrality) rinnalle. Se mitä puolueettomuudella tarkoitettiin, ei ollut itsestään selvää, vaan jokaisella puolueettomalla valtiolla oli oma tapansa tulkita sitä omien etujensa mukaan. Yleinen kansainvälinen tunnustus oli kuitenkin merkittävä tekijä puolueettoman valtion statuksen saamiseksi, eikä puolueettomuuden (tai sitoutumattomuuden) sisällöksi voinut näin ollen esittää mitä vain, vaan sen täytyi jollain tavalla vastata kansainvälisen yhteisön vakiintuneita käytäntöjä.

Lähteet

The Conference of Heads of State or Government of Non-Aligned Countries, Belgrade, September 1-6, 1961. Publicisticko-Izdavacki Zavod Jugoslavija, Beograd, 1961.

Ulkopoliittisia lausuntoja ja asiakirjoja, ulkoministeriön julkaisuja, Helsinki, 1961.


Seuraavat dokumentit löytyvät teoksesta Jankovitch, Odette & Sauvant, Karl P. 1978. Third World without Superpowers: The Collected Documents of the Non-Aligned Countries, volume 1. Oceana Publications.

Agenda, First Conference of Heads of State or Government of Non-Aligned Countries, Belgrade 1-6, 1961.

Communique, Preparatory Meeting of Representatives of Non-Aligned Countries, Cairo, June 5-12, 1961.

Declaration, First Conference of Heads of State or Government of Non-Aligned Countries, Belgrade 1-6, 1961.

Delegations, First Conference of Heads of State or Government of Non-Aligned Countries, Belgrade 1-6, 1961.

Kirjallisuus

Arnold, Guy 1989. The Third World Handbook. Cassel Educational Ltd, London.

Ayoob, Mohammed 1995. The Third World Security Predicament: State Making, Regional Conflict, and the International System. Lyenne Rier Publishers, Boulder.

Calvocoressi, Peter 1996. World Politics since 1945. 7th edition, Longman Publishing, New York.

Clapham, Christopher 1985. Third World Politics: an introduction. Croom helm Ltd, Kent.

Evans, Martin. "Whatever Happened to the Non-Aligned Movement?" History Today, 57/12, 2007, 49-50.

Handel, Michael 1981. Weak States in the International System. Frank Cass and Company Ltd, London.

Kruzel, Joseph & Haltzel, Michael H (ed.)1989. Between the blocs – Problems and prospects for Europe’s neutral and nonaligned states. Cambridge University Press, Cambridge.

Lundestad, Geir 2005 (2004). East, West, North, South: Major Developments in International Politics Since 1945: Major Developments in International Relations Since 1945. 5th edition, Sage Publications, London.

Mortimer, Robert A. 1984. The Third World Coalition in International Politics. Westview press, Boulder.

Perelman, Chaim 2007 (1977). Retoriikan valtakunta. Vastapaino, Tampere. (alkuperäisteos L’empire rhétorique. Rhétorrique et argumentation, Librairie Philosophique J. VRIN).

Rubinoff, Arthur G. "The Multilateral Imperative in India's Foreign Policy." Round Table, Vol.319, issue 1, 7/1991, 314–334.

Willets, Peter 1982 (1978). The Non-Aligned Movement - The Origins of a Third World Alliance. Frances Pinter Ltd, London.

  • 1. Englanniksi puhutaan Euroopan neutraaleista valtioista, neutral states ja Sitoutumattomien maiden liikkeen valtioista, non-aligned states. Tässä artikkelissa käytän neutraalista suomenkielistä vaihtoehtoa puolueeton ja non-aligned kääntyy sitoutumattomaksi. Kun haluan puhua molemmista ryhmistä, käytän termiä liittoutumaton. Liittoutumaton olisi suorempi käännös termille non-aligned, mutta sitä ei ole yhdistetty termiin kuten yleensä suomennoksena käytetty sitoutumattomuus.
  • 2. Kun viittaan puheisiin kyseisessä kokoomateoksessa, olen merkinnyt puhujan sukunimen ja maininnan sivunumeron. Olen myös lyhentänyt teoksen muotoon "BC, 1961" lukemisen helpottamiseksi. Esimerkkiviite "Sukarno, 25. BC, 1961." tarkoittaa siis sitä, että viittaan Indonesian presidentti Ahmed Sukarnon puheeseen, sivulle 25, teoksessa The Conference of Heads of State or Government of Non-Aligned Countries, 1961. En ole erotellut kaikkia puheita tämän artikkelin lähdeluetteloon niiden suuren määrän vuoksi. Nimien on tarkoitus toimia paitsi kohdan etsimisen helpottamisena, myös sen demonstroimiseen, että kyse oli useamman eri valtionjohtajan ajatuksista.
  • 3. UAL 7/1961.
  • 4. Se, että konferenssin pohjalle syntyi myöhemmin liike, ei ollut vuonna 1961 itsestään selvää. Päinvastoin puheissa korostetaan, että kolmannen blokin tai kolmannen voiman muodostamista ja jopa pysyviä rakenteita tulee välttää. Ajatuksella oli hyvin laaja kannatus. Ks. esimerkiksi Titon avajaispuhe, 20; Sukarno, 25; Nasser, 45; Abboud, 53; Bour-guiba, 73–76; Selassie, 87–88; Nkrumah, 99; Mahendra, 141; Makarios, 170–171; Bandanaraike, 176; Keita, 210; Lansana, 221; Osman, 227 teoksessa The Conference of Heads of State or Government of Non-Aligned Countries, 1961. Seuraava, Kairossa 1964 pidetty konferenssikin kutsuttiin vielä koolle ad hoc diplomaattisten tapaamisten myötä. Kairon konferenssin (1964) koollekutsumisprosessista ks. Mortimer 1984, 18.
  • 5. Merkittävin afroaasialaisen yhteistyön ilmentymä ja ainoaksi varsinaiseksi konferenssiksi jäänyt tapahtuma oli Bandungin konferenssi 1955.
  • 6. Kruzel & Haltzel 1989 (ed.), xvi.
  • 7. Arnold 1989 44–45, Lundestad 2005, 39, 52.
  • 8. Arnold 1989, 44–46; Handel 1981, 191.
  • 9. Handel 1981, 191.
  • 10. Perelman 2007, 16–27.
  • 11. Belgrade Declaration, 1961, osa III, viimeinen kappale.
  • 12. Käsite kolmas maailma syntyi kun yli vuosikymmen toisen maailmansodan jälkeen ranskalainen demografi Alfred Sauvy käytti vasemmistolehti L’Observateurissa käsitettä innoituksenaan Ranskan vallankumouksen kolmas sääty. Ks. Evans 2007. Termin isäksi väitetään myös Dag Hammarskjöldiä, ks. esim. Calvocoressi, 1996, 170. Termi kolmas maailma syntyi kuvaamaan maailmantilannetta, jota ei ole enää olemassa. Sen voi kuitenkin katsoa olevan kehittyviä maita tai kehitysmaita arvovapaampi termi, ja sitä käytetäänkin edelleen myös kylmän sodan jälkeisistä tapahtumista puhuttaessa. Kolmas maailma -termistä mielekkäänä vaihtoehtona kylmän sodan jälkeenkin ks. Ayoob 1995, 12–16. Kylmän sodan aikaisista teoksista kolmas maailma –termin puolesta kirjoittaa myös Clapham 1985, 2–3. Kolmas maailma –termin negatiivisista konnotaatioista ks. Arnold 1989, 43.
  • 13. Kuten Pakistan ja Filippiinit.
  • 14. Willets 1982, 11.
  • 15. Third World Without Superpowers: Collected Documents of the Non-Aligned Movement, Volume 1, 1978. NIEOsta lisää esimerkiksi Mortimer 1984, 43–71.
  • 16. Cairo Communique, 1961.
  • 17. ibid.
  • 18. Ayoob 1995, 100–105.
  • 19. Willets 1982, 13. Intian esittämiin maihin kuuluivat myös Nigeria, Liberia ja Malesia. Ks. Rubinoff 1991, 318.
  • 20. Nationalist credentials, Willets 1982, 13.
  • 21. Cairo Report, 1961, kohta 21.
  • 22. UAL 7/61.
  • 23. Esim. UAL 32/61, 41/61.
  • 24. Esim. UAL 41/61, 43/61, 44/61.
  • 25. UAL 7/61.
  • 26. Sitoutumattomien poliittiset järjestelmät vaihtelivat demokratiasta diktatuuriin ja talousjärjestelmät afrikkalaisesta sosialismista kapitalismiin. Myös hajonta pinta-alan, väestön ja raaka-aineiden perusteella oli suurta.
  • 27. UAL 7/61.
  • 28. Sihanouk, 192. BC, 1961.
  • 29. Belgrade Declaration, 1961, osa I. Statement on the Danger of War and an Appeal for Peace, 1961; Titon avauspuheenvuoro, 18–19.
  • 30. Belgrade Declaration, 1961.
  • 31. UAL 7/61.
  • 32. Cairo Report, 1961.
  • 33. Esimerkiksi U Nu, 70; Bourguiba, 78; Selassie, 88–89. BC, 1961.
  • 34. Belgrad Declaration, 1961, osa III. ibid. kohdat: 1, 2, 8, 10, 18, 20, 21, 24, 25.
  • 35. UAL 7/61.
  • 36. Suomen osalta esimerkiksi UAL 7/61, 18/61, 35/61. Belgrad: Esimerkiksi Bourguiba, 73; Selassie, 87; Salaam, 129; Makarios, 170. Ks. myös Abboud, 64–65; Salaam, 129, 132; Lansana, 221; Adoula, 248. BC, 1961.
  • 37. Ks. esimerkiksi Bourguiba, 73; Selassie, 87; Salaam, 129; Makarios, 170. BC, 1961.
  • 38. ibid.
  • 39. "moral force", moraalisesta voimasta vaihtoehtona kolmannelle blokille ks. Nkrumah, 99, moraalisen voiman ajatuksesta myös esimerkiksi Sukarno, 38; Nehru, 109; Seyful, 241. ”Cumulative moral influence”, ks. Selassie, 87. ibid.
  • 40. Titon avauspuhe, 20, puheessa myös "majority of the world", "majority of mankind". BC, 1961; Daoud Khan, 84. ibid. Belgrad Declaration, 1961, alkuosa.
  • 41. UAL 7/61, 41/61.
  • 42. UAL 7/61, 22/61, 41/61.
  • 43. Ks. esimerkiksi Bourguiba, 72–73; Nkrumah, 99; Sihanouk, 183; Lansana, 212; Adoula, 243. BC, 1961.
  • 44. UAL 7/61.