Mikä on aikamme käsitys totuudesta ja sen merkityksestä?

Mistä juontaa suomalaisen työväenluokan luokkatiedottomuus?

Miksi Suomeen ajettiin monarkiaa vuonna 1918?

Millaista öinen matkateko oli 1700- ja 1800-luvulla eläneiden brittien näkökulmasta?

Köyhyyden poistamisen vaatimusko utopiaa?

MARIA OHISALO

En niele purematta ajatusta siitä, että köyhiä on aina ollut ja tulee aina olemaan keskuudessamme. Joidenkin mielestä on kohtuutonta vaatia köyhyyden poistamista. Tällöin tyydytään sanojenkin tasolla siihen, missä aita on matalin, puhutaan pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisestä sen poistamisen sijaan ja kierrellään julmaa sanaa köyhyys naamioiden se milloin terveys- ja hyvinvointieroiksi ja milloin ympäripyöreäksi puhunnaksi syrjäytymisestä.

Hyvinvoiva ihminen pystyy huolehtimaan myös muista ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta. Leipäjonossa jonottava ei osallistu ensimmäisenä ilmastoliikkeen toimintaan tai vaadi äänekkäästi pyöräteitä, jos jääkaapissa on lähinnä valo, kämppä on lähdössä alta ja velat painavat päälle. “Utopiassani” ihmisten perusturvallisuus, toimeentulo sekä hyvinvoinnin muut perusedellytykset turvataan ja ennaltaehkäisevät, laadukkaat ja tasapuoliset sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kaikkien saatavilla.

Joka viikko kymmenet tuhannet ihmiset jonottavat ruokaansa erilaisissa ruoanjakelupisteissä ympäri Suomea. Poliittisessa utopiassani nämä ruoanjakelupisteet voidaan sulkea tarpeettomina - toimivassa hyvinvointivaltiossa ei ole tarvetta köyhäinavulle. Toisaalta voisimme nähdä yhteisöllisiä ruokailupisteitä, joissa kauppojen hävikkiruoka tulisi käyttöön ja apua tarvitsevat saisivat tukea huono-osaisuudesta irtautumiseen, eivät vain hetkellisesti nälkää poissapitävää stigmatisoivaa ruokakassia. Kaatopaikalle muuten päätyvää syömäkelpoista ruokaa voisi hakea kuka vain. Ruokaa kyllä riittäisi: maailmanlaajuisesti hävikkiruoalla ruokittaisiin jo nykyisellään jopa kaksi miljardia ihmistä. Nykyään kolmannelle sektorille osittain kaadettu vastuu heikoimmassa asemassa olevien hyvinvoinnin turvaamisesta pitää ottaa takaisin yhteisiin käsiin. Kansalaisjärjestöt ja vapaaehtoistoimijat ovat julkisen sektorin yhteistyökumppaneita, mutta amerikkalaistyylistä hyväntekeväisyysvaltiota ei Suomesta saa tulla.

Miljoona ihmistä asuu Suomessa yksin. Ihanneyhteiskunnassani yksin asuminen ei ole köyhyysriski ja yksin asujat huomioidaan paremmin niin verotuksessa, sosiaaliturvassa kuin asuntopolitiikassakin. Verovähennykset eivät syrji yksin asuvia ja asumisen hinta pienemmissä asunnoissa laskee kohtuuhintaisten pienasuntojen tuotannolla. Samalla myös yhteisöllisen asumisen muotoja kehitetään. Poliitikko ei puutu siihen, millaisia valintoja ihminen tekee, kunhan ihminen ei valinnoillaan rajoita muiden vapautta samaan. Kukin eläköön tavallaan, mutta laki kohdelkoon kaikkia yhdenvertaisesti.

Köyhyyden torjumisella ja tasa-arvon edistämisellä on kohtalonyhteys, johon ihanneyhteiskunnassani on tarjolla 6+6+6 -mallin mukainen vanhempainvapaajärjestelmä. Tässä yhteiskunnassa vanhemmat sukupuolesta riippumatta viettävät yhtä paljon aikaa kotona pienten lastensa kanssa, eikä laaja työelämäosallisuus ole vain tietyn sukupuolen edustajien oikeus. Vanhemmuuden kustannukset jaetaan tasan kaikkien työnantajien kesken, jolloin nuorten naisten palkkaaminen ei ole työnantajille riski. Palkkatasa-arvosta tulee vihdoin totta, eikä eläkeläisnaisten tarvitse enää päätyä leipäjonojen asiakkaiksi. Ihanneyhteiskunnassani feminismi läpileikkaa politiikan eri sektorit. Se, mihin henkilö pystyy ja pääsee, riippuu hänen vahvuuksistaan ja kiinnostuksestaan, ei sukupuolesta, perhetaustasta tai ihonväristä. Kun pojilta ei kielletä keittiö- ja nukkeleikkejä, tulemme kasvattaneeksi sukupolven, jolle kotitöiden jakaminen on itsestään selvää ja jako miesten ja naisten töihin vähitellen häviää.

Köyhyyden poistamiseen tähtääminen on meidän kaikkien etu. Tasa-arvoisimmat ja yhdenvertaisimmat maat pärjäävät monessa parhaiten. Jos toisimme politiikkaan ripauksenkin lisää idealismia ja uskaltaisimme unelmoida maailmasta ilman nälkää ja huono-osaisuutta, tulisimme myös asettaneeksi tiukempia tavoitteita näiden asioiden saavuttamiselle: me voimme ja meidän täytyy sanoa, että haluamme poistaa köyhyyden.



Kirjoittaja on Itä-Helsingissä syntynyt ja kasvanut sosiaalipoliitikko (VTM), joka tekee väitöskirjaa leipäjonoissa käyvien ihmisten hyvin- ja pahoinvoinnista. Hän haluaa niin tutkimuksella kuin politiikalla luoda yhteiskuntaa, jossa kenenkään ei pitäisi joutua hakemaan ruokaansa leipäjonosta tai elää taivasalla. Ohisalo innostuu metsistä, liikunnasta ja feminismistä.

Julkaistu 3/2015