Miksi raittiuden puolesta vannoneet Penedon suomalaissiirtolaiset haksahtivat alkoholiin?

Miksi kieltolaki säädettiin, vaikka niin moni kansalainen rikkoi lakia sen alusta lähtien?

Kuinka antiikin kreikkalaiset ja roomalaiset suhtautuivat alkoholiin?

Nähdäänkö alkoholi lähtökohtaisesti haitallisena huumausaineena vai yksilöllisenä nautintoaineena?

Näyttelyreportaasi: Nykyaikaisen risteilykulttuurin muodostumisen historiaa Forum Marinumissa

RAIGO MEGERILD

Turun Forum Marinum -merimuseossa on auennut suomalaisen risteilymatkustamisen historiaa valottava näyttely. Nykyisenlainen risteilykulttuuri kehittyi muotoonsa sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Viimeistään 1960-luvulla vakiintuivat risteilyjen samanaikaisuus reitti- ja rahtiliikenteen kanssa, risteilykohteet sekä laivojen viihdetarjonta maissa vietettävän ajan kustannuksella.


Risteilymatkustuksen historiaa -näyttelyn yleinen ilme näyttelyn alkuosassa.

Risteilymarkkinat olivat sodan jälkeen yksinomaan suomalaisten varustamoiden ja matkatoimistojen hallussa. Ruotsalainen Stena Line yritti pääsyä markkinoille 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa, mutta ei menestynyt erityisen hyvin. Forum Marinumin tutkija Pauli Kivistö kertoo, että Stena Linen vaikutus saattaa olla merkittävämpi kuin voisi kuvitella. Suomalaisyhtiöiden risteilykonsepti oli aluksi melko konservatiivinen ja hillitty. On arveltu, että juuri Stena Linen kautta nykyisenlainen koko kansan risteilykulttuuri viihteellisine sisältöineen murtautui suomalaismarkkinoille ja vakiintui sittemmin osaksi muidenkin yhtiöiden toimintaa.


Matkakohteet näkyvät hyvin aikakauden mainoksissa: Leningrad, Visby, Tallinna.

Risteilykohteiksi vakiintui jo sodan jälkeen Tukholma ja kesäisin esimerkiksi Visby. Idän suunnan avautumisen myötä rinnalle nousivat myös Pietari ja Tallinna. Risteilyjen lähtöpaikkana merkittävin kaupunki oli Turku aina 1970-luvulle asti, jolloin Helsinki nousi sen ohi paljolti kasvaneiden Pietarin ja Tallinnan matkojen ansiosta. Matkustajamäärät antavat hyvän kuvan risteilyjen yleistymisestä. Kun vielä 1930-luvulla risteilymatkoja tehtiin noin 200 000, niin 1970-luvulla määrä oli kasvanut jo 3 miljoonaan. Nykyisin Suomesta tehdään vuosittain noin 17–18 miljoonaa risteilyä.

Risteilyjä järjestivät ja markkinoivat sodan jälkeen pääasiassa matkatoimistot, ja varustamoiden oma toiminta keskittyi reittimatkustamiseen. Suomalaisen risteilykulttuurin ominaispiirteeksi muodostui se, että risteily tapahtui reittiliikenteeseen suunnitelluilla aluksilla ja samanaikaisesti reitti- ja rahtiliikenteen kanssa. Selvimmin tämä päällekkäisyys näkyy alusten rakenteissa, sillä 1960-luvulla rakennetut risteilykäytössä olleet alukset olivat kaikki autolauttoja, eivätkä varsinaisia risteilyaluksia. Sama piirre on osa suomalaista risteilykulttuuria yhä.

Matkustaminen oli Suomessa sodan jälkeen pitkälti sesonkiluonteista, ja talvella matkustajamäärät olivat huomattavasti pienempiä. Varustamoiden kannalta ei kuitenkaan ollut järkevää makuuttaa uusia autolauttoja satamassa. 1960-luvulta alkaen päätettiin siirtää joitakin laivoja talveksi etelään risteilykäyttöön, ja näin suomalaisten kaukomaiden risteilyt saivat alkunsa. Suomalaisyhtiöiden pääasiallisia kohteita olivat Välimeri ja Länsi-Afrikan rannikko. Itämeren lyhyitä reittimatkoja varten suunnitellut laivat eivät kuitenkaan soveltuneet kaukoristeilyjen toteutukseen ongelmitta, sillä hytit olivat pieniä, varastointitilat esimerkiksi vedelle riittämättömiä ja autokansi vailla hyötykäyttöä.


Erilaiset matkakuvat ja esitteet luovat ison osan näyttelyn visuaalisesta ilmeestä. Suomalaisalusten tekemät kaukomatkat suuntautuivat Välimerelle ja Länsi-Afrikan rannikolle. Kuvassa myös ristelyalukseksi uudistettu Finnstar.

Ensimmäinen varsinainen suomalainen risteilyalus oli Finnstar, joka muutettiin autolautta Finlandiasta risteilyalukseksi vuosina 1978–1979. Oman aikansa maailman suurimpiin kuulunut ja kansainvälisestikin korkeatasoinen risteilyalus rakennettiin Turun telakalla vuonna 1967. Muodonmuutoksessa oltiin nykytermein innovatiivisia: vanhalle autokannelle sijoitettiin urheilukenttä ja minigolf-rata. Täydellisen remontin läpikäynyt Finnstar suuntautui kaukomatkoille läntiseen Afrikkaan ja sai erinomaista palautetta sekä suomalaisilta että länsieurooppalaisilta asiakkailta.

Suomalaisyhtiöiden tekemien kaukoristeilyjen aika alkoi kuitenkin olla ohi. Kaukoristeilyistä ei koskaan saatu erityisen kannattavia ja uusien merenkulun työsäännösten myötä suomalaisvarustamoiden kaukoristeilyt päättyivät vuonna 1980. Finnstar myytiin ulkomaille keväällä 1981.

Nykyisin tunnetuin suomalainen kaukoristeilyjä toteuttava varustamo lienee Kristina Cruises, joka aloitti kaukoristeilytoimintansa 1980-luvulla ja jatkoi sitä aivan viime vuosiin saakka. Merkittävä palanen tästä historiasta sijaitsee aivan näyttelyn vieressä Aurajoessa: Alkuperäiseen 1950-luvun ulkoasuun palautettu Bore-laiva, joka lienee useimmille tuttu Kristina Regina -nimellä. Laiva liikennöi Kristina Cruises -yhtiöllä vuodesta 1987 aina vuoteen 2010 asti ja on nyt monipuolisessa hostelli-, ravintola- ja museokäytössä.

Pauli Kivistön mukaan on harvinaista, että vanha alus päätyy romuttamon sijasta yleisölle avoimeksi tilaksi. Boren tapauksen tekee erikoiseksi vielä se, että omistajiensa valinnoista johtuen vanhaa tunnelmaa on säilynyt edustavasti eri aikakerrostumineen. Esimerkkinä voidaan mainita yläkannen vanhan tupakkasalongin alkuperäiset arvopuupaneelit, miehistön hyttien kalusteet sekä erityisesti komentosillan laitteet aina 1950-luvulta 2000-luvulle asti. Eri aikojen kerrostumat on säilytetty tietoisesti, sillä nostalgia oli yksi merkittävä ominaisuus suomalaisuuden ohella, millä Kristina Cruisesin kaukoristeilyjä myytiin. Bore-varustamo, jolle laiva alun perin rakennettiin, oli muutenkin melko konservatiivinen omistaja ja laivanrakennuttaja. Esimerkiksi savupiipuissa säilytettiin höyrylaivakauden muotoilu. Boren tapauksessa toinen savupiipuista on kuitenkin pelkästään dekoratiivinen elementti: sen sisällä ei ole koskaan ollut muuta savua kuin korkeintaan tupakansavu. Samoin laiva sai alun perin voimansa höyrykoneista, vaikka se oli 1950-luvulla jo väistymässä dieselmoottoreiden tieltä.


Toimintaa ristelyaluksilla. Huomaa kuvan ylälaidassa näkyvä kirjasto ja alalaidan parturi. Vasemmanpuolisessa kuvassa olevat naiset ovat uimassa uima-altaassa, josta oli akvaariomainen näköyhteys baarin puolelle.

Risteilyt olivat usein hyvin kansainvälisiä ja esimerkiksi Pietarin ja Tallinnan risteilyjä markkinoitiin Pohjois-Amerikassa ja Saksassa. Samoin suomalaisvarustamoiden kaukoristeilyt Länsi-Afrikassa olivat varsinkin saksalaisten suosiossa. Vuosien saatossa laivojen viihdeohjelma sekä tekemisen mahdollisuudet kasvoivat. Sodan jälkeen huvitoiminta oli useimmiten laivan miehistön vastuulla: kapteeni saattoi soittaa pianoa tai laitettiin äänilevyjä soimaan. Vähitellen toiminta ammattimaistui, laivoille saatiin erillinen matkustamohenkilökunta ja laivoista alkoi kehittyä nykyisenkaltaisia viihdekeskuksia. Nykyisenlaiset pikaristeilyt, joissa ei välttämättä käydä edes maissa, ovat nekin peräisin 1970-luvulla. Ensimmäisinä ne toivat markkinoille Silja sekä Viking Line. Näyttelyn risteilyelämää kuvaavista valokuvista voi nähdä myös joitain sellaisia ajanvietetoiminnanmuotoja, joita ei nykyisin suomalaisilta risteilyaluksilta löydä, kuten esimerkiksi kirjaston, kampaamon tai elokuvateatterin.


Näyttelyn esineistöä on kerätty erikseen yksityishenkilöiltä ja laivojen entisiltä työntekijöiltä.

Näyttely rakentuu pääosin kuvien, laivojen pienoismallien ja tekstien varaan. Esineitä, ääntä, elävää kuvaa tai muuta elämyksellisempää on niukasti. Tähän lienee vaikuttanut museoesineiden saatavuus. Tutkija Pauli Kivistön mukaan Suomesta ei löydy risteilykulttuuriin liittyviä kokoelmia ja näyttelyn toteuttaminen onkin vaatinut laajan taustatyön. Esineitä on hankittu yksityishenkilöiltä ja lainattu muista museoista. Lisäksi on järjestetty muistelu- ja keruuiltoja, ja niiden kautta on luotu yhteyksiä entisiin laivojen henkilökuntien jäseniin. Jälkimmäinen on ollut Kivistön mukaan erittäin hyödyllistä ja onkin mielenkiintoista seurata, johtaako tähän näyttelyyn liittyvä työ kenties johonkin suurempaan tutkimushankkeeseen.


Laivatunnelmaa näyttelyyn luovat muun muassa kokolattiamatto, kansipenkki, pyöreät laivaikkunat sekä pienoissavupiippu.

Yleisesti näyttely kaipaisi jotain muutakin kuin perinteistä tekstiä ja kuvia. Esimerkiksi kaukomatkoilta lähetetyt kortit, kirjeet tai kertomukset, kaukomatkoille osallistuneista julkkiksista tehdyt lehtijutut, audio- tai videonäytteet olisivat elävöittäneet näyttelyä. Perinteisestä rakenteestaan huolimatta näyttely on mielenkiintoinen ja onnistuu valaisemaan sellaista kulttuurin osa-aluetta, josta laajan yleisön historiatiedot lienevät melko vähäiset. Näyttelyn kokolattiamatto sekä tanssinurkkaus lisäävät risteilytunnelmaa. Erityisen suositeltavaa on vierailla samassa yhteydessä Bore-laivalla, sillä se on jo itsessään näkemisen ja kokemisen arvoinen ja tukee hyvin näyttelyn aihetta.


***

Suomi liikkeelle 1945–1975. Risteilymatkustuksen historiaa -näyttely on avoinna 10.1.2016 asti. Forum Marinum, Turku, Linnankatu 27 (www.forum-marinum.fi). Lippu näyttelyyn sekä Bore-laivaan: aikuiset 14e, opiskelijat 9e. Lipulla pääsee kaikkiin Forum Marinumin näyttelyihin ja museolaivoihin. Näyttely on toteutettu yhteistyössä Trafiikki-verkoston museoiden kanssa. Kukin museo käsittelee sodanjälkeistä Suomea oman erityisalansa kautta. Teemakokonaisuus valikoitui verkostonäyttelyn aiheeksi erityisesti siksi, että jatkosodan päättymisestä ja jälleenrakennuskauden alkamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 70 vuotta. Katso lisää Trafiikki-museoista ja Liikkeelle! Suomi sodan jälkeen –verkostonäyttelyhankkeesta: www.trafiikki.fi