Kuka Hybris on?

Hybriksen toimituskunta

Reetta Eiranen, päätoimittaja

Valmistuin hiljattain Tampereen yliopistosta pääaineenani historia. Graduni kirjoitin Jeanette Snellmanin elämästä suurmiehen asettamien ihanteiden varjossa. Olen kiinnostunut hermeneutiikasta, historian metodologiasta ja teoriasta sekä mikrohistoriasta, joista myös toisinaan bloggaan Hermeneuttisessa karusellissa. Tykkään kirjoittamisesta, politiikan seuraamisesta, pyöräilystä ja kissoista.

Tiina Heikkilä, toimituskunnan jäsen

Olen 25-vuotias historianopiskelija, joka on viime aikoina keskittynyt ylioppilaskuntapolitiikkaan. Luottamustoimista eroon pyrkiessäni aion säilyttää kiinnostukseni järjestökenttään. Harrastan myös vanhoja vaatteita ja muuta mummoilua.

Jari Järvenpää, toimituskunnan jäsen, webmaster

Historianopiskelu, tietokoneiden kanssa leikkiminen, sulkapalloilu ja pitkät kahvittelut ovat osa päivittäistä elämääni. Oppiaineessani eniten ekspertiisiä ja kiinnostusta minulta löytyy Itä-Aasian ja kansainvälisten suhteiden historiasta. Kiinnostus on johdattanut minut Hongkongiin, vuonna 2009 olin siellä vaihdossa ja 2010 työharjoittelussa. Tällä hetkellä työstän tähän kolonialismin helmeen liittyvää Pro Gradu -työtä.

Susanna Lindgren, toimituskunnan jäsen

Olen historianopiskelija, joka kouluttaa itseään kovaa vauhtia hirmukivaksi aineenopettajaksi. Tutkimuksellisesti minua kiinnostavat uskonto, valta, synti – ja naiset. Tykkään kissoista, huonoista vitseistä ja kaikenlaisesta varsin humanistisesta. Omistan puolikkaan saaren joensuulaisessa järvessä ja puolet siellä sijaitsevasta mökistä – niistäkin tykkään melkoisesti.

Anna Ulvinen, toimituskunnan jäsen, kuvittaja

Olen Suomen kirjallisuutta n:ttä vuotta opiskeleva kulttuuri-intoilija. Teen gradua kirjailijaseuroista kirjallisuusinstituutiossa. Välttelen graduntekoa erinäisten luottamustoimien, taiteen tekemisen ja tietokonemahjongin pelaamisen avulla.



Sivujen ulkoasu: Mika Telkkä