Millainen on maamme avaruusstrategia nyt?

Mitä voimme oppia fiktiivisistä tulevaisuudenkuvauksista?

Millaisia ajatuksia Ehrnrooth on esittänyt hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvan tulevaisuudesta?

Millaisia odotuksia 1920- ja 1930-lukujen suomalaisilla oli tulevaisuudesta?

Utopia matkasta

SANNA MARIN

Olen aina vierastanut eri ideologioiden kapeaa ihmiskäsitystä: näkemystä ihmisestä joko vahvana ja rationaalisiin valintoihin kykenevänä yksilönä tai yleisen edun puolesta uhrautuvana ja osaansa onnellisesti tyytyvänä yhteisön jäsenenä. Ihmistä ei voi alentaa omaa etuaan systemaattisesti tavoittelevaksi ja ennustettavaksi olennoksi, eikä myöskään sellaiseksi, jolle riittävät yhteisesti määritellyt raamit, arvot ja olemus. Utopiat vaativat toimiakseen kapean, järjestelmän näkökulmasta oikeanlaisen, ihmisen.

Myös minulla on sumea hahmotelma omasta ihanneyhteiskunnastani. Utopiani ihminen on solidaarinen, moraalinen, luontoa kunnioittava, rohkea, älykäs ja ihmeellinen. Yhteiskuntani muistuttaisi pohjoismaista hyvinvointivaltiota, mutta olisi kaikin puolin täydellinen. Ei olisi harmaata taloutta, ei veroparatiiseja tai ympäristön näkökulmasta kestämätöntä energiantuotantoa. Palvelut olisivat laadukkaita, universaaleja, ja ihmiset maksaisivat mielellään korkeita veroja niiden ylläpitämiseksi. Perusturvan taso olisi nykyistä parempi ja kaikille halukkaille olisi tarjolla työtä. Työpäivä olisi nykyistä lyhyempi. Sivistys olisi itseisarvo. Koko maailma olisi kaunis, puhdas ja hyvä.

Utopiastani tulisi toteutuessaan vääjäämättä dystopia. Se olisi yhden ihmisen tai yhden liikkeen määrittelemä ja siten täydellinen vain niille, jotka tällaisen yhteiskunnan haluaisivat. Vaikka kaikki ihmiset jakaisivat käsityksen ihanneyhteiskunnasta, sen täydellisyys riistäisi meiltä ihmisyyden – syyn olla, toimia ja pyrkiä eteenpäin.

Utopioiden ja täydellisten yhteiskuntien sijasta olisi kenties syytä keskittyä itse pyrkimykseen, matkaan nykyistä parempaa yhteiskuntaa kohti. Politiikassa tavoitteet, visiot ja agendat ovat arvokkaita, kun ne määritellään yhteisesti hyväksytyn prosessin kautta. Oleellista on kokemus siitä, että tavoitteiden valinta on tapahtunut reilusti ja demokraattisesti.

Pyrkimykseksi minulle kelpaa tällä hetkellä se, että yhä useampi osallistuisi poliittisten tavoitteiden määrittelyyn, että mahdollisimman moni kokisi olevansa tasavertainen osallistumaan ja vaikuttamaan ja että vaikuttamisen välineet olisivat moninaisemmat ja esteettömämmät.

Toisaalta kokemus tasavertaisesta osallistumisesta edellyttää yhteiskuntaa, joka voimaannuttaa ihmiset toimimaan. Kohtuullisen hyvän elämän elämiseen tarvitaan siis yhdenvertaisia edellytyksiä kuten koulutusta, hyvinvointipalveluja ja riittävää toimeentuloa. Tästä näkökulmasta tavoite täydellisestä tai ainakin paremmasta yhteiskunnasta ja sinne vievä polku kulkevat käsi kädessä.

On hyvä, että ihmiset ja poliittiset liikkeet luovat utopioita, jotka synnyttävät pyrkimyksen ja matkan. Täydellisiä maailmoja ei kuitenkaan ole, eikä täydellistä utopiassa onnellista ihmistä. On vain erilaisia näkemyksiä, tavoitteita ja ihmisiä, ja näiden välistä kamppailua ja kompromisseja. Oleellista on se, millaiset pelisäännöt matkalle luomme.



Kirjoittaja on SDP:n varapuheenjohtaja, Tampereen kaupunginvaltuutettu ja valtuuston puheenjohtaja sekä Pirkanmaan maakuntavaltuutettu. Koulutukseltaan hän on hallintotieteiden kandidaatti.

Julkaistu 3/2015