Millainen on maamme avaruusstrategia nyt?

Mitä voimme oppia fiktiivisistä tulevaisuudenkuvauksista?

Millaisia ajatuksia Ehrnrooth on esittänyt hyvinvointivaltion ja sosiaaliturvan tulevaisuudesta?

Millaisia odotuksia 1920- ja 1930-lukujen suomalaisilla oli tulevaisuudesta?

Utopia oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta

KAISA HERNE

Millainen olisi utopiani oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta? Yhteiskuntafilosofisesta kirjallisuudesta ei löydy kaikkien ajattelijoiden jakamaa oikeudenmukaisuuden ihannetta, eikä siten yhteistä utopiaa oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta. Niinpä on aluksi päätettävä, kenen ajattelun mukaista oikeudenmukaisuutta utopiani noudattaisi. Seuraanko John Rawlsia, Amartya Seniä, Martha Nussbaumia, Ronald Dworkinia, tai jotakuta muuta? Koska kullakin ajattelijalla on mielestäni omat vahvuutensa, lainaan utopiaani jokaiselta ajattelijalta jotain.

Oikeudenmukaisuus koskee jonkin asian jakamista määrätyn ihmisjoukon kesken. Oikeudenmukaisuuden kannalta oleellinen kysymys on, mitä jaetaan ja keiden kesken. Jaetaanko oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa onnellisuutta, ensisijaisia hyviä, resursseja vai kenties toimintakykyjä? Entä keiden kesken jako tehdään: kaikkien suomalaisten, kaikkien maailman kansalaisten, nykysukupolven vai myös tulevien sukupolvien kesken? Lopuksi on vielä päätettävä, mikä on oikeudenmukainen jako, onko se tasajako, jonkin summan maksimointi, joidenkin priorisointi vai jotain muuta?

Onnellisuus tarkoittaa eri ihmisille erilaisia asioita ja sen jakaminen yhteiskunnallisten instituutioiden kautta vaikuttaa hankalalta. Siksi utopiani mukaisessa yhteiskunnassa jaetaan jotakin objektiivisemmin mitattavissa olevaa, olkoon se vaikka sellaisia resursseja, jotka ovat jokaiselle ihmiselle hyvän elämän kannalta merkityksellisiä. Tämä käsite voi utopiassani olla Rawlsin (1971) ensisijainen hyvä, Senin (2009) ja Nussbaumin (2006) toimintakyky tai Dworkinin (2000) resurssi.

Se keiden kesken jako tehdään, riippuu kunnianhimostani oikeudenmukaisuusutopian suhteen. Haluanko oikeudenmukaisen Suomen vai oikeudenmukaisen maailman, rajoittuuko utopiani nykysukupolveen vai myös tuleviin sukupolviin? Tilan rajallisuudesta johtuen keskityn pelkästään yhden yhteiskunnan oikeudenmukaisuuteen.

Mikä sitten voisi olla hyvä tunnusmerkki, jolla testaamme yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta? Rawlsin (1971) oikeudenmukaisuusteoria perustuu ajatukseen, jonka mukaan moraalin kannalta mielivaltaiset tekijät eivät saa vaikuttaa oikeudenmukaiseen jakoon. Tällaisia tekijöitä ovat asiat, joihin emme itse voi vaikuttaa: esimerkiksi erilaiset lahjakkuudet, sukupuoli, terveydentila, etninen tausta ja lapsuuden kasvuympäristömme. Jotkut Rawlsilta vaikutteita saaneet ajattelijat esittävät, että oikeudenmukaisuus edellyttää moraalin kannalta mielivaltaisten seikkojen vaikutuksen estämistä, mutta toisaalta sitä, että tekemämme valinnat voivat vaikuttaa meillä olevien resurssien määrään (esim. Dworkin 2000). Toki oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa myös ihmisten valmiudet tehdä hyviä valintoja ovat yhtäläiset.

Hyvä testi yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta on se, että pohdimme eri taustoista tulevien lasten mahdollisuuksia elää hyvää elämää, toteuttaa omia päämääriään lapsena ja myöhemmin elämässään. Lapset eivät ole valinneet omia kasvuolosuhteitaan, joten ne ovat moraalin kannalta mielivaltaisia. Sen vuoksi oikeudenmukaisen yhteiskunnan on järjestettävä instituutionsa siten, että ne tasoittavat lasten kasvuolosuhteista johtuvia eroja. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa se, että lapsen vanhemmilla ei ole varaa, motivaatiota tai resursseja lapsesta huolehtimiseen tai se, että lapsella on jokin kouluttautumista ja työllistymistä hankaloittava vamma, eivät saa vaikuttaa hänen tulevaisuudennäkymiinsä.

Pysähdytään hetkeksi pohtimaan sairaan tai vammaisen lapsen asemaa. Ei ole sinänsä oikeudenmukaista tai epäoikeudenmukaista, että ihmisten fyysisessä tai mentaalisessa tilassa on eroja, sikäli kun yhteiskunta ei ole vaikuttanut niiden syntyyn. Yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta testataan sillä, miten sen rakenteet vaikuttavat vamman tai sairauden kanssa elämiseen. Saako sairauteen hoitoa? Onko yhteiskunta rakennettu niin, että pyörätuolilla pystyy liikkumaan, että sokea pystyy kouluttautumaan, tai että kuuro voi työllistyä? Senin ja Nussbaumin oikeudenmukaisuusajattelu perustuu juuri tämän tyyppiseen testiin ja korostaa siksi sitä, että yhteiskunnan on taattava yhtäläiset toimintakyvyt kaikille.

Oikeudenmukainen yhteiskunta tasoittaa lapsen lähtökohdista johtuvat erot niin hyvin kuin mahdollista ilman, että se puuttuu lapsen oikeuteen määritellä, mikä hänen mielestään on hyvä elämä. Koulutus on ehkä yksi merkittävimmistä yksittäisistä tekijöistä, joka vaikuttaa lapsen tulevaisuudennäkymiin. Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa koulutus tasoittaa tehokkaasti lasten taustoista aiheutuvia eroja, liittyvät ne sitten vanhempien sosioekonomiseen asemaan, äidinkieleen, lapsen terveydentilaan tai asuinpaikkaan. Oikeudenmukaisen yhteiskunnan tavoitteena ei kuitenkaan ole poistaa kaikenlaisia eroja: joku on lahjakas musiikissa, toinen kädentaidoissa ja niin edelleen, eikä siinä ole sinänsä mitään epäoikeudenmukaista.

Koulun ohella on toki muitakin tärkeitä instituutioita, yhtenä tärkeimmistä kaikille tasapuolisesti saatavilla oleva laadukas terveydenhuolto ja riittävä toimeentulo. Voidaan ajatella, että oikeudenmukainen yhteiskunta takaa sellaisen tilanteen, jossa kaikki kansalaiset ovat samassa lähtötilanteessa, mutta voivat myöhemmin elämässään tehdä valintoja, jotka saattavat vaikuttaa esimerkiksi tulotasoon. Tämän tyyppinen ajatus on kiteytetty ajatukseen ”mahdollisuuksien tasa-arvosta”, jonka tarkka merkitys vaihtelee kuitenkin laajasti.

Kuvaamani utopia saattaa kuulostaa melko paljon pohjoismaiselta hyvinvointiyhteiskunnalta. Esimerkiksi Rawlsin teoriaa onkin toisinaan pidetty sosiaalidemokraattisen hyvinvointiyhteiskunnan kuvauksena. Sinänsä voi ollakin, että oikeudenmukaisuusteoretisointi pukee perustellun argumentin muotoon sen, mitä pidämme intuitiivisesti hyvänä yhteiskuntana. Toki on todettava, että oikeudenmukaisuusteoriat eivät ota kantaa siihen, miten ideaali toteutetaan, esimerkiksi onko julkinen vai yksityinen sektori oikea tapa toteuttaa määrättyjä palveluita. Lisäksi on selvää, että pohjoismainenkaan hyvinvointivaltio ei ole saavuttanut eikä välttämättä edes ole matkalla kohti teorioiden kuvaamaa ideaalia.


Lähteet
Dworkin, Ronald (2000). Sovereign Virtue. The Theory and Practice of Equality. Cambridge, MA: Harvard University Press.
Nussbaum, Martha C. (2006). Frontiers of Justice. MA: The Belknap Press.
Rawls, John (1971). A theory of Justice. Oxford: Oxford University Press.
Sen, Amartya (2009). The Idea of Justice. Cambridge: The Belknap Press of Harvard University Press.


Kaisa Herne on valtio-opin professori Johtamiskorkeakoulussa. Hän tutkii yksilöiden päätöksentekoa, empatian merkitystä politiikassa, deliberatiivista demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta. Hän johtaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman PALO-hankkeen Tampereen yliopiston osahanketta.

Julkaistu 10/2018.